Suomen kautta kansainväliseen Internet-tietoverkkoon pääosin USA:sta välitetty lapsiporno kuohuttaa tällä hetkellä ihmisiä Ruotsissa ja Suomessa.
- Keskusrikospoliisi on ollut asian johdosta yhteydessä sisäministeriöön, kertoi komisario Thomas Efgren KRP:stä tiistaina.
Kuvat ovat levinneet Internetiin helsinkiläisen Johan Helsingiuksen palvelinlaitteen eli serverin kautta. Syyllinen ei ole kuitenkaan Helsingius, sillä erilaista ilmaismateriaalia kulkee verkkoon maailmalta noin 6 000 kuvan ja viestin päivävauhdilla. Verkkoon lähettävät voivat lisksi salata henkilöllisyytensä esim. mielipidevainon takia.
Helsingiuksen serveriä käyttää päivittäin noin 200 000 henkilöä. Vastaavia servereitä on maailmalla parisenkymmentä, jolloin käyttäjien määrä nousee jo 40 miljoonaan.
Lapsipornosta syntyi kova kohu Dagens Nyheter-lehden julkaistua ydinkohtia Tukholma yliopiston tietojenkäsittelylaitoksella tehdystä lehtori Mats Wiklundin tutkimuksesta.
Wiklund oli käynyt läpi kaikki Internetin keskusteluryhmiin (usenet news) viikon aikana lähetetyt 5 651 kuvaa. Jäljelle jäi kahdeksan kuvaa, jotka esittivät alle 10-vuotiaita alastomia tyttöjä.
Keskusrikospoliisi on jo ryhtynyt tutkimaan väitteitä lapsipornosta ja pyrkii estämään mahdolliset väärinkäytökset. Lapsipornon levittäminen tutkitaan Geneven yleissopimuksen pohjalta tehdyn ja Suomessakiin ratifioidun sopimuksen mukaan. Kyseessä on laki epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä.
Suomen Internet tietoverkon pitäjä Johan Helsingius pitää väärinkäytösten estämistä kuitenkin erittäin vaikeana, sillä sensuuri ei sovi Internetin toimikuvaan, jossa tiedon kulku perustuu vapauteen.
Lapsiporno on käynnistynyt varsin yksinkertaisella tavalla. Ensin levittäjä lähettää varsin neutraaleja alastonkuvia mainostarkoituksessa. Lisää voi sitten tilata vasta tietyistä sähköpostiosoitteista, joiden takana varsinainen välittäjä on.
Kansainvälinen Internet-sähköpostiverkosto on yleistynyt mahtavaa vauhtia. Verkoston valvonta on vaikeaa, sillä pornosulun voi aina kiertää ottamalla yhteyttä kuvien lähettäjään ulkomaisen aseman kautta.
Helsingius korostaa, että Internetin alkuperäinen tarkoitus oli,
että verkossa päästäisiin keskustelemaan arkaluonteisista asioista
nimettöminä.
Esko Rasilainen
Turun Sanomat 8.2.95
Valvooko liikenneministeriö kansainvälisiä tietoverkkoja, neuvotteleva virkamies Anu Lamberg?
- Liikenneministeriö ei varsinaisesti valvo tietoverkkoja, mutta puuttuu kyllä epäkohtiin. Toiminta tapahtuu samalla tavalla kuin tavallisen kansalaisen kohdalla. Vasta sitten kun hän on tehnyt rikoksen, hänen toimintaansa puututaan.
Voitteko te ehkäisymielessä tarkkailla, mitä tietoverkoissa tapahtuu?
- Meillä ei ole lain mukaan siihen lupaa. Myöskään puheluja ei ole lupa kuunnella salaa. Sama pätee tietoverkkoihin.
Kansainvälisen tietoverkon kautta kulkevat lapsipornokuvat ovat nostaneet kovan kohun. Tulilinjalla on Internet. Voitteko tehdä asialle mitään.
- Asia on toistaiseksi vielä tuore ja olemme lukeneet siitä vasta lehdistä. Kun olemme saaneet asiasta varmaa tietoa pyrimme estämään lapsipornon levittämisen sulkemalla tai lopettamalla verkon. Ennakkosensuuria emme voi asettaa.
Riittääkö teidän valtanne myös ulkomaille silloin kun verkkon kulkee Suomen kautta ja sen kautta tapahtuu rikollista toimintaa?
- Ei riitä. Valtamme riittää vain niihin palveluihin, joita tarjotaan Suomessa.
Onko tietoverkkojen kautta tuleva lapsiporno salakuljetusta?
- Ei se ole välttämättä salakuljetusta, mutta siihen suhtaudutaan
samalla tavalla kuin muihinkin laissa kiellettyihin rikoksiin.
Esko Rasilainen
Turun Sanomat 8.2.95